Kasvattaja
Nimeni on Jenni Korhonen. Olen syntynyt Lahdessa vuonna 1990. Kasvatan susitaustaisia koiria Iisalmessa Porovedellä. Kasvatustoiminnan olen aloittanut vuonna 2011. Olen myös Suomen Kennelliiton jäsen.
Eläimet ja luonto ovat olleet intohimoni kohteita jo lapsesta saakka. Aloitin kasvattajan urani pienempien eläinten (mm. jyrsijöiden) parissa. Ulkonäöltään alkukantaiset koirat ovat kiehtoneet minua kauan ennenkuin edes haaveilin sellaisten kasvattamisesta.
Olen ymmärtänyt jo varhain, että nykymuotoinen rotukoirien jalostus on pitkällä tähtäimellä paitsi epäeettistä, myös biologisesti mahdotonta. Olen innovatiivinen ja halukas luomaan jotain omaa ja uutta. Näin syntyi Nordic Wolfdog; alkukantainen koira luonnollisessa ulkomuodossaan ilman suljettua kantakirjaa.
Pyrin olemaan työssäni avoin ja kriittinen sekä kehittämään itseäni. Kasvatustoiminnassa sekä koirien hoidossa luotan tutkittuun tietoon ja myös omiin kokemuksiini. Hyvä englannin kielen taito on ollut työssäni paitsi eduksi myös käytännössä välttämättömyys. Nykyaikainen koirankasvatus edellyttää myös melko syväluotaavaa ymmärrystä genetiikasta. Uutta tutkimustietoa aiheesta tulee lisää yhä kiihtyvällä tahdilla.
Nautin pääsääntöisesti yksinkertaisista asioista, kuten koirien kanssa luonnossa liikkumisesta ja hyvästä ruoasta. Koirien lisäksi olen kiinnostunut historiasta ja kulttuureista. Huolimatta toimintani kansainvälisyydestä olen ehdottomasti sielultani suomalainen.